Käsitteistöä
(lisää käsitteistöä rullaamalla sivua alaspäin)
Kosteudentunnistin
Tunnistimia on lukuisia erilaisia ja tunnistustapa on suhteellinen. Tunnistin reagoi kosteustason muutoksiin tarkasteltavassa materiaalissa. Laitteesta riippuen tunnistusherkkyys on n. 30 mm:stä jopa n. 100 mm:n syvyyteen. Laite ei kerro materiaalin kastumisesta tai kuivumisesta. Laitteen ilmaiseman tulkinta vaatii kokemusta/perehtyneisyyttä. Laite on melko luotettava homogeenisten materiaalikerrosten tarkastelussa, tai jos betonilaatan päällä on laatta tai alustaan liimattu muovimatto tai parketti. Laite ei sovellu Ilmavälillisten kerrosten, kuten ns. uiva parketti, vinyyli, laminaatti tai kokolattiamatto ja paksupohjainen tai useampikerroksinen muovimatto, tarkasteluun. Niitä on tarkasteltava eri laitteella, kuten piikkimittari..
Kosteusmittari/ piikkimittari
Mittareita on useita erilaisia ja varustettu eri mittaisilla piikeillä tai tai erillisellä laiteyksikköön liitettävällä vasaroitavalla piikkipäällä. Laite mittaa suoraan materiaalista suhteellista prosentuaalista kosteutta (paino-%) piikkikärkien syvyydeltä. Materiaalin tiheys vaikuttaa laitteen ilmaisemaan lukemaan ja yleensä laitteista onkin valittavissa mitattavan materiaalin tiheysluokka. Laitteen käyttö vaatii kokemusta/perehtyneisyyttä, sillä mm. väärin valittu tiheysluokka antaa väärän tuloksen. Laite on luotettavin puun kosteuden määrittelyssä.
Kosteus, paino-prosentti
Kaikki materiaalit ovat enemmän tai vähemmän huokoisia, Huokoisten orgaanisten aineiden kosteusmääriä mitattaessa materiaalikosteus ilmaistaan paino-prosentteina (p-%).. Materiaaleihin on aina sitoutuneena jonkin verran kosteutta, Lisäksi materiaalit ottavat ja luovuttavat kosteutta ilmasta eli ovat hygroskooppisia, ts. pyrkivät tasapainokosteuteen. Ylimääräinen kosteus häiritsee tasapainoa ja materiaali kostuu. Materiaali on märkä kun kosteutta sitova huokoskapasiteetti kyllästyy. Mittalaitteella aineen kosteusmäärä on arvioitavissa kun huomioidaan tarkasteltavan aineen tiheys. Absoluuttista tarkkuutta ei voida kuitenkaan saavuttaa johtuen laitteen mittausvirhemarginaalista ja aineen tiheyksien vaihteluista.
Rakennekostusmittari
Rakennekosteusmittarissa on joko jäykän varren tai eri mittaisen vaijerin päähän asennettu anturiyksikkö, joka mittaa rakenteen tai materiaalin huokosilman suhteellista kosteutta (RH %) ja lämpötilaa (T). Näistä laite laskee absoluuttisen kosteuden (g/ilma-m3) ja kyllästymispisteen (tiivistymislämpötila). Suhteellinen kosteus riippuu lämpötilasta ja mittaustulosten tulkinta vaati osaamista/perehtyneisyyttä. Suuri suhteellisen kosteuden lukema ei välttämättä tarkoita poikkeavaa määrää vettä mitattavassa materiaalissa, mm. betoneissa on aina melkoinen määrä vettä sitoutuneena luonnollisesti. Eri aikoina vuotta tehtävä mittaus samasta kohtaa rakennetta voi antaa merkittävästi erilaisen tuloksen.
Suhteellinen ja absoluuttinenkosteus sekä kyllästyskosteus
Ilman lämpötilasta riippuen siihen mahtuu tietty määrä höyryä. Ilman ollessa "täynnä" eli kyllästystilassa, höyry tiivistyy vedeksi. Absoluuttinen kosteus ilmaisee veden määrän ilmassa (g/m3). Suhteellinen kosteus (RH %) ilmaisee kosteusmäärää tietyssä ilman lämpötilassa, kun kosteus on alle kyllästymispisteen. Esim. +20 C*:seen ilmaan "mahtuu" vettä 17.28 g/m3 --> kun suhteellinen kosteus RH on 50 %, ilmassa on vettä 8.64 g/m3. Suhteellinen kosteus on lämpötilariippuvainen, eli tietty määrä vettä eri lämpötiloissa antaa eri suhteellisen kosteuden arvon. Kylmässä arvo on suurempi kuin lämpimässä, koska lämmin ilma pystyy sitomaan enemmän kosteutta.
Riskirakenne
Riskirakenteeksi kutsutaan rakennetta, joka esimerkiksi on ollut rakennusajankohtana hyväksytty ja yleinen, mutta toteutustapa tai materiaalit eivät ole kestäneet aikaa tai olosuhteita. Kun ko. toteutuksissa on ajan kuluessa havaittu tavallista enemmän ennenaikaisia, samantyyppisistä ja samoista syistä johtuvista vaurioista aiheutuneita korjaustarpeita, niitä on yhteisesti alettu nimittää riskirakenteiksi. Tyypillisiä ja varsin yleisiä riskirakenteita ovat mm. valesokkeliratkaisut, maanvaraisen betonilaatan päälle koolatut lämmöneristeelliset puulattiat, sisäpuolisesti lämmöneristetyt puukoolatut kellariseinät sekä tasakatot.
Poikkeavat hajut
Poikkeavilla hajuilla tarkoitetaan tavanomaisesta asumisesta aiheutuvista sisäilmapäästöistä poikkeavia päästöjä, joitka aistitaan erilaisina epätavallisina hajuina. Aistimukset voivat olla yleisluonteisia tai paikallisia, jatkuvasti aistittavia tai hetkellisiä. Poikkeavan hajun lähteitä on lukuisia, kukkaruukkujen pohjat alusastioissa, tiskialtaiden ja lavuaarien vesilukkojen yläpuoliset viemäriosat, materiaaliemissiot, kosteusperäiset muutokset ja kemialliset reaktiot materiaaleissa, kosteuden aiheuttama mikrobikasvu ja eri asteiset materiaali-/ rakennevauriot. Piilevistä lähteistä emittoituvat päästöt kulkeutuvat sisäilmaan enimmäkseen rakenteiden epätiiviyskohtien kautta tapahtuvien hallitsemattomien vuotoilmavirtausten mukana.
Kosteus- ja mikrobivauriot
Ilmassa on aina erilaista itiöpölyä, jota tarttuu materiaaleihin rakentamisen aikana. Liikakosteus rakenteissa tai materiaaleissa voi tuottaa mikrobikasvulle soveltuvat olosuhteet ja materiaalin turmeltuminen saattaa alkaa, usein sisällä rakenteissa piilevänä. Mikrobitoiminta muodostaa yhdisteitä, jotka aistitaan hajuina. Myös kemialliset muutokset voivat aiheuttaa poikkeavan hajun. Epätavallisen hajun havainto sisäilmassa onkin usein ainoa viite poikkeamasta, joka voi olla paikallinen tai laajempi. Hajun lähde onkin aina syytä selvittää tarkemmin jo korjaustarpeen ja sen laajuuden määrittämiseksi. Kosteusperäisiä poikkeamia esiintyy usein ns. riskirakenteiden yhteydessä.